UNELMA

Satu Korhonen, kuva Mika SirénHaluan kilpailla!

Ajatus kilpailemisesta tuntuu kutkuttavan monen punttimimmin mieltä. Mistä aloitan? Mitä teen? Onko minulla riittävästi henkistä kanttia? Voiko minun kehostani ylipäätään muokata kilpailijan vartaloa? Kuka minua voisi auttaa? Kymmeniä kysymyksiä, joihin vastausten löytäminen tuntuu niin kovin hankalalta yksin.

Kaikilla meistä on harrastukseen erilainen tausta. Fitness on siinä mielessä hieno laji, että kenenkään onnistumista ei määrittele aiempi historia - ei liikunta, vartalon muoto tai aiempi ravitsemus. Tärkeintä on se, että päämäärä on selvillä ja riittävästi tietoa käytettävissä sen saavuttamiseksi. Pelkällä tiedolla ei kuitenkaan pääse pitkälle, mikäli haaveilijalta puuttuu todellinen tahto saada aikaan muutos. Muutosta ei voi tapahtua, mikäli nykyisiä toimintatapoja ei muuteta. Niinpä on uskallettava heittäytyä! Oli pohja lajiin mikä hyvänsä, voi fitness-elämäntavan myötä muokata niin vartalonsa kuin mielensä uuteen uskoon.

Ajatus kilpailemisesta tuntuu kutkuttavan monen punttimimmin mieltä. Mistä aloitan? Mitä teen? Onko minulla riittävästi henkistä kanttia? Voiko minun kehostani ylipäätään muokata kilpailijan vartaloa? Kuka minua voisi auttaa? Kymmeniä kysymyksiä, joihin vastausten löytäminen tuntuu niin kovin hankalalta yksin.

Meitä haaveilijoita on moneksi: lapsuudesta saakka urheilleita, totaalisia sohvaperunoita, entisiä syömishäiriöisiä, vartaloltaan pehmeitä Rubensin naisia, poikamaisia tulitikkutyttöjä. Jokaisella meistä on kuitenkin samanlainen mahdollisuus toteuttaa unelmamme. Siihen tarvitaan kovaa työtä, uskoa, omistautumista sekä iso annos kärsivällisyyttä.

~YOU CAN DO IT!~

3 comments.

admin

Comment on December 13th, 2007.

Tänne olisi mielestäni hyvä kerätä listaa asioista ja kysymyksistä, joista lukijat haluavat tietää lisää. Eli ei muuta kuin kysymyksiä tulemaan - tyhmiä sellaisia ei ole, joten ei pelkoa! Tuntuu, että olen itse unohtanut jo niin monta niistä asioista joita mietin aivan alkuvaiheessa… sen vuoksi tarvitsisin nyt lukijoiden apua siinä, mitä kaikkea lajista kiinnostunut tosiaan alussa oikein halusikaan tietää. :)

t. Kaisa

Tintti

Comment on March 8th, 2008.

Moi Kaisa!
Onko iällä väliä, kannattaisiko vielä yli 30-v hyvän pohjakunnon omaava lady kilpailla parikymmpisten kilpasiskojen kanssa, jos motivaatiota treenata hyvin olisi?

admin

Comment on July 9th, 2008.

Kirjoitin tuonne TEKIJÄSTÄ-sivulle tästä ikäasiasta :) Sietä voi käydä kurkkaamassa, mitä olen mieltä iästä ja kilpailemisesta. Lyhyesti sanottuna: minusta ikä ei todellakaan ole este. Kukaan ei lavalla kysy minkä ikäinen joku on, fysiikka ratkaisee. Mitä nuorempi, sen vähemmän aikaa on todennäköisesti ehtinyt treenata. :)

Vistered Little Theme by Windy Road | Graphics adopted from Frozen Garden theme.