Kova työ palkitaan!
Kun treenikausi lähenee loppuaan, valitun kilpailun päivämäärä tulee kuukausi kuukaudelta lähemmäksi ja aikaa kilpailuun on enää noin puoli vuotta, on aika alkaa miettimään toden teolla kilpailemiseen liittyviä asoita. Valmistautumisen olennaisin asia on tietysti kisadieetti.
Harrastus alkaa vaatia muutakin kuin treenaamisen salilla ja suurpiirteisen ruokavalion. Mukaan kuvioihin tulevat kovien salitreenien lisäksi täsmällinen dieettiruokavalio, jaksamisen haaste kun ruuasta saatavaa energiaa vähennetään, aamuaerobiset, poseerausharjoitukset… Kilpailua edeltävät kuukaudet ovat hektistä aikaa ja vaativat harrastajalta suunnitelmallisuutta. Moni tasapainoilee dieetin lisäksi työn, parisuhteen ja muun elämän välillä.
Dieetin pitäisi kuitenkin olla hauskaa! Nauti siitä, kun kovan työn tuloksia aletaan nyt vihdoin kuoria esille. Unelma on käymässä toteen, eikä sen kuuluisi olla murheellinen asia! Moni tuntuu tekevän dieetistä oikein tieten tahtoen sen ajan, kun valittaa saa koko ajan ja ihan kaikesta. Uskon, että paljon on kiinni urheilijan asenteesta. Pidä häntä pystyssä, vaikka sitten hakaneulalla! Tämä on se aika, jota suurin osa kisaa varten treenaavista kuitenkin odottaa kaikista eniten.
Säntillisen valmistautumisen kruunaa se tärkein päivä, kilpailupäivä. Kun koko kisavalmistautuminen on hoidettu mistään tinkimättä, loistaa lavalla sädehtivä kilpailija. Iloitse matkasta ja pidä hauskaa lavalla - siten, että jokainen näkee ylpeytesi hienosta saavutuksestasi!
~A QUITTER WILL NEVER BE A WINNER~