TEKIJÄSTÄ

Neljäs sija Body Fitness SM 2006, kuva Mika SirénTämä sivusto on yksityisen henkilön ylläpitämä ja täysin omana harrastuksena tehty. Nimeni on Kaisa Jaakkola ja olen 26-vuotias fitness-intoilija ;) Tampereelta. Innostuin fitnessistä keväällä 2004 monen sattuman kautta. Olin aiemmin harrastanut vuosien ajan ratsastusta ja aerobiccia, mutta ihaillut pitkään fitness-kilpailijoiden ja kilpa-aerobikkaajien virtaviivaisia fysiikoita. Tuohon aikaan liikuin vielä melko epäsäännöllisesti… ja usein sohva ja karkkipussi olivat minulle miellyttävämpi kaveri kuin lenkille lähteminen.

Keväällä 2004 fitness-kärpäsen puraisemana aloin ottaa treenaamisen enemmän tosissaan. Siitä lähtien olen kerännyt tietoa, vaihtanut ajatuksia, opetellut treenaamaan kovaa ja syömään oikein. Uskon että matkani on edelleen alkuvaiheessa ja määränpää jossain kaukana horisontissa. Ensimmmäiseksi tähtäimeksi asetin itselleni kevään 2006 Fitness Classicin.

Dieetti kilpailua varten alkoi jo 2005 marraskuussa asuessani Arizonassa ja loppuhuipennus oli tuo suuren unelmani toteuttaminen, kilpailu body fitnessin tulokassarjassa. Sijoituin 17 tytön joukosta yhdeksänneksi ja olin todella tyytyväinen suoritukseeni! Koko dieetin ajan annoin itsestäni kaiken päästäkseni tavoitteeseeni, joten mitä muuta voisi ajatellakaan kuin olevansa oman itsensä voittaja? Voisin sanoa, että unelman toteuttaminen on parempaa kuin suklaa. ;)

Ensimmäisen kisadieettini päiväkirjaa pääset lukemaan JK Kuntofitness -sivuilla. Sivujen kautta löytyy myös kuvagalleria. Huom: kuvat ovat aikajärjestyksessä, eli ensimmäiset kuvat ovat kesältä 2005 ja viimeiset vuoden 2006 SM-kisoista.

Kevään kilpailukuntooni en kuitenkaan ollut täysin tyytyväinen, joten siitä sisuuntuneena päätin jatkaa dieettiä syksyn SM-karsintoja kohti. Sijoituin Turun SM-karsinnoissa (kuvia) kolmanneksi ja tämä jos joku oli unelmieni täyttymys: sain seistä lavalla kolmen parhaan joukossa kahden maamme huippukilpailijan, Katarina Tunturin ja Riikka Alasalmen vieressä. Matka jatkui kohti SM-kisoja (kuvia), joissa sijoituin lopulta neljänneksi kovassa kisaajajoukossa. Ehdinpä tuossa kisojen välissä kolmen viikon aikana tehdä pyrähdyksen Kaliforniaan ja Las Vegasiin Fitness&Figure Olympian merkeissä - Hard Fitness e-magazinen reportterina tosin tällä kertaa (kuvia reissusta).

Toisen kisadieettini päiväkirja löytyy lisäravinnesponsorini FASTin sivuilta, alkaen kesäkuusta 2006. Kuukausia pääsee selaamaan sivun yläosan alasvetovalikon kautta.

Kaiken kaikkiaan vuosi 2006 osoitti minulle sen, että unelmat voivat toteutua kovan motivaation ja työnteon avulla. Nyt tiedän, että pystyn ylittämään itseni myös tämän jälkeen - riippumatta siitä, millaisia tavoitteita itselleni asetan. Uskon, että kuka tahansa pystyy samaan - meillä kaikilla on sisäänrakennettuna itseemme onnistumisen ja omien rajojemme ylittämisen kaava. Asenne, polttava tahto, motivaatio ja kristallinkirkkaat suunnitelmat ratkaisevat. Seuraava tähtäin on vuodessa 2009, aika näyttää millainen matka on tällä kertaa luvassa.

Lajin parissa minua ajaa eteenpäin rakkaus elämäntapaan ja muiden auttamiseen. En halua ajatella muita kilpailijoita vastuksena, vaan persoonina, yksilöinä joita kaikkia ajaa eteenpäin sama intohimo tähän lajiin. Haaveeni on, että lajimme parissa vallitsisi kannustava yhteishenki ja innostunut tiedon jakamisen ilmapiiri. Minulla on vahva usko siihen, että jokainen pystyy saavuttamaan unelmansa jos on riittävän motivoitunut. Pitää jaksaa jatkaa unelmien tavoittelua, vaikka se välillä tuntuisikin vaikealta. Pitää rakastaa sitä mitä tekee ja löytää asioista aina se positiivinen puoli!

Jos kaipaat apua omien unelmiesi tavoittelussa ja tunnet tarvitsevasi innostavaa suunnannäyttäjää, voit ottaa minuun yhteyttä. Teen tällä hetkellä ravinto-ohjausta sekä personal trainingia (mutta en kisavalmennusta) sekä etänä että Tampereen alueella tapaamisten muodossa. Mikäli olet kiinnostunut saamaan lisätietoa, lähetäthän sähköpostia alla olevaan osoitteeseen kertoen minulle hiukan itsestäsi, taustastasi ja tarpeistasi. :o)

-Kaisa Jaakkola (ent. Piippo), faidra6@hotmail.com

“When a man is sufficiently motivated, discipline will take care of itself.”

Klikkaamalla alla olevaa linkkiä, löydät profiilini sekä treenipäiväkirjani sponsorini FAST Sports Nutritionin sivuilta.

Yhteistyössä:


2 comments.

Maria

Comment on July 8th, 2008.

Hei,

kyselisin voiko fitness-kisaamisesta haaveilla, jos on rakennemuutos selässä (nikamasiirtymä), joka näkyy?
Lisäksi utelisin, että onko liian myöhäistä alkaa harjoittelemaan kisaamiseen 23-vuoden iässä? :)

admin

Comment on July 9th, 2008.

Heippa Maria!
Vaikea tietenkään sanoa ilman kuvien näkemistä, miten rakennemuutos vaikuttaa koko fysiikkaan. Kyllä lavoilla kuitenkin jatkuvasti näkee kisaajia, joilla on skolioosia tai muita pientä epäsymmetriaa tuovaa “häiriötä” fysiikassa. Muun muassa miesten classic bodybuildingin SM-voittajalla Teemulla on skolioosi, ei ainakaan hänen menestystään ole heikentänyt :) Treenatessa vaan joutuu toki miettimään liikkeet sitten näiden ongelma-alueiden kautta. Mutta en usko, että se sinun kilpailemistasi estäisi.

23 vuotta on vielä oikein, oikein hyvä ikä. Alkaa olla jo henkistä kypsyyttä ja fysiikka on aikuisen naisen mitoissa. Moni kilpailee ensimmäistä kertaa vasta 30 ikävuoden kieppeillä, joten et todellakaan ole liian vanha. Amerikkalainen ystäväni Katie on mielestäni paras esimerkki siitä, että ikä ei ole este - hän täyttää pian 50 vuotta ja on kilpaillut viisi vuotta fitnessissä, viime vuodet USA:n kansallisella tasolla. Jos siellä voi päästä kymmenen kärkikisaajan kaartiin tuossa iässä, niin eiköhän Suomessa mikä tahansa ole mahdollista. :)

Vistered Little Theme by Windy Road | Graphics adopted from Frozen Garden theme.