Sivusto ei edusta mitään kaupallista tahoa. Kaikki sivustolle kerätty tieto on useista eri lähteistä vähitellen minun omaksi tietämyksekseni suodattunutta. Sen vuoksi esimerkiksi lähdeviittauuksia ei kaikilla sivuilla ole - yhden sivun tiedot olen saattanut kerätä useamman vuoden aikana niin monesta paikasta, että en kerta kaikkiaan edes tiedä mistä olen asian oppinut. Osaan sivuista olen saanut apua suoraan eri ihmisiltä, sillä oma tietomääräni ja kokemukseni ei niitä asioita varten ole mielestäni ollut riittävää. En missään nimessä halua kenekään olettavan, että sivuilla esitetyt asiat ovat absoluuttinen totuus - ennemmin toivoisin sitä, että lukija itse pystyisi kyseenalaistamaan itseään askarruttavia asioita ja mahdollisesti jättämään kommenttiosioon omia ajatuksiaan aiheista.
Toivon sivun toimivan hyvänä perustietopakettina fitness-kisoista haaveileville ja miksei myös tavallisille kuntoilijoille. Se ei kuitenkaan ole virallinen ohjenuora, “fitness for dummies”-raamattu tai mikään muukaan virallinen tietolähde. En siis ota vastuuta, mikäli joku omin päin kokeilee sivustolla olleita vinkkejä tai ohjeita. Paljon tiedosta on yleisesti tiedossa olevaa faktaa, mutta paljon myös eri yksilöiden kokemuksiin perustuvaa tietoa jonka toimivuus eri ihmisillä voi olla täysin yksilöstä kiinni.
Sivustolla olevat kuvat on julkaistu luvan kanssa. En ole valinnut kuvia vain sattumalla, vaan jokaisella urheilijalla on joku ominaisuus tai saavutus jota arvostan valtavasti. Siirtämällä hiiren kursorin kuvan päälle näet kuvassa olevan urheilijan nimen. Amerikkalaisten fitness-kilpailijoiden kuvat on ottanut JC Lopez, e-magazine Hard Fitnessin omistaja. Thank you JC for all your support!
Suomalaisten fitness-kilpailijoiden kuvien alt-teksteissä näkyy kuvaajan nimi. Suuri kiitos Mika Sirénille ja Timo Laaksoselle upeista kuvista!